JäPy:llä hyvä edustus ja menestystä ikäluokkien Suomenmestaruuskilpailuissa
Yksi kauden odotetuimmista tapahtumista oli käsillä elokuun puolivälissä kun Pomarkussa järjestettiin pyöräilyn ikäluokkien suomenmestaruuskilpailut (ISM’t). Kaksipäiväisessä tapahtumassa ensin lauantaina, 12.8. vuorossa oli henkilökohtaiset aika-ajot, jossa kovakuntoiset tempokuskit pääsivät näyttämään osaamistaan. Sunnuntaina 13.8. ajettiin sitten maantiekilpailut yhteislähdöin.
Lauantaina JäPyn väreissä kilpailivat eri ikäluokissa, Seppo Aaltonen (M65), Antti Mäkelä (M45), Hannu Saarinen (M75) ja Mikä Övermark (M45). Temporeitti oli hyvin selväpiirteistä, hieman kumpuilevaa maastoa erittäin hyväkuntoista pikitietä edes takaisin ajettuna. Seppo oli oman ikäluokkansa vikkelin ja Pomarkusta kotiin tuomisina M65 sarjan kultamitali! Sepolla jalka oli syönnillään ja 31.4km matka taittui yli 41.1km/h keskinopeudella, eroa toiseksi sijoittuneeseen yli 1min 30s. Muissa sarjoissa hyvin ajaneiden kuskiemme vauhti ei tällä kertaa riittänyt podiumille saakka.
Sunnuntaina maantielähdöissä JäPyllä olikin mittava edustus kun kaikkiaan 10 kuskia asettui lähtöviivalle viidessä eri ikäsarjassa. Mäkelä, Saarinen ja Övermark nauttivat Pomarkun maisemista koko rahan edestä ja urakoivat tempojen lisäksi vielä maantiekilpailun. Mainittujen kuskien lisäksi lähtöviivalla: M40-sarjassa Joonas Lepistö ja Jussi Telkkinen, M45-sarjassa Mika Kariluoto ja Harri Vuorimaa, M50-sarjassa Pasi Karjalainen ja Jukka Vanninen ja M55-sarjassa Harri Mattila.
ISMien sääntöjen mukaisesti ikäluokkia yhdistettiin samaan lähtöön. Aamulla ensimmäisenä JäPyläisistä oli lähtövuorossa Saarinen, lähdössä jossa ajoivat M75-sarjan kanssa myös MU15, NU17 ja M70 kuskit. Kisareitti noudatteli edellispäivän temporeittiä jossa kuitenkin tällä kertaa ajettiin edestakaisin yhteensä 45km matka. Hannu suoriutui kisaurakastaan hyvin ja kisakeskuksessa nähtiinkin tyytyväinen joskin kahden päivän urakasta hieman voipunut kuski.
Iltapäivän ensimmäinen lähtö sisälsi ikäluokat: M30, M40 ja M45. Kisareitin pituus oli tälle porukalle 124km siten että alkumatka, noin 14km oli siirtymää jonka jälkeen lähdettiin kiertämään reilun 30km kierrosta. Kierroksia oli yhteensä kolme jonka jälkeen paluu siirtymäreittiä takaisin kohti maalia. Reitti itsessään oli kohtuullisen helpohkoa ja nopeaa ajettavaa, kumpuilevaa nopeaa pikitietä paitsi… Kisajärjestäjät olivat keksineet reitille jokeriksi noin 6km mittaisen hiekkatieosuuden. Osuutta spekuloitiin ennen kilpailuja mutta lopulta se osoittautuikin hyvin ajettavaksi pääosin kovapintaiseksi soratieksi. Toki osuudella oli paljon myös irtokiveä mutta selkeät ajolinjat autojen renkaiden tekemissä väylissä. Ennen kilpailua uumoiltiin että koska reitti sinällään ei anna mahdollisuutta hatkaporukoille niin ratkaisut tullaan tekemään hiekkaosuudella. Ajatuksissa oli että ehkä ei vielä ensimmäisellä kierroksella vaan viimeistään kolmannella pyritään ratkomaan asiat niin ettei kiriin tarvitse jättää. Koska kyseessä on kilpailu, ennakkoon voi miettiä asioita mutta kisaajat luovat kisan ja niin tälläkin kertaa. Alkumatka ajettiin reipasta vauhtia yhdessä isossa porukassa. Muutamia iskuyrityksiä tuli matkalla mutta ne ajettiin kiinni. Ajajajoukko oli kohtuullisen suuri vielä hiekkatielle käännyttäessä. Osuuden alkuun osui mäki, ei mikään mahtava vuori mutta kyseessä olevan reitin mittapuulla mäki. Kärkikuskit olivat päättäneet ratkoa asiaa jo heti ensimmäisellä kierroksella ja mäkeen iskettiin todella lujaa. Koko hiekkatieosuus jatkettiin kovaa vauhdin pitoa ja ryhmiä alkoi muodostua. Hiekkatien jälkeen kärkiporukan muodosti viitisentoista kuskia. Hetken seesteisemmän vaiheen jälkeen kärkiporukan tavoitti myös takaa tulleet ryhmät ja joukko kasvoikin kohtuullisen isoksi. Tällä porukalla jatkettiin sitten matkaa ja viimeisen kierroksen soraosuudella lähdettiin hakemaan sijoituksia. Pieni hatkaporukka irtosi isommasta ryhmästä mutta perään iskenyt joukko tavoitti ryhmän siirtymäosuudella maalin. Kärki kiristi vauhtia ennen maalia ja sijoituksista kirittiin todenteolla. JäPyläisistä Antti Mäkelä onnistui tässä mallikkaasti ja pokkasikin itselleen M45-sarjan suomenmestaruuden! M40-sarjassa Jussi Telkkinen ja Joonas Lepistö ajoivat pääjoukon mukana maaliin sijoittuen mainiosti sijoille 4. ja 5. omassa luokassaan. Maaliin mainittujen kuskien lisäksi ajoi Mika Övermark.
Valitettavasti pyöräily näytti jälleen ikävämmän puolensa kun ensimmäisellä kierroksella kolaroitiin. Kasan seurauksena Mika Kariluoto joutui jättämään kilpailun kesken. Allekirjoittaneen osalta, jo lähtölistaa silmäillessä, oli hyvinkin selvää että kiirehän siellä saattaa tulla. Lähtöviivalle oli asettumassa todella kovatasoista ja kovajalkaista porukkaa. Realiteetit tulivat vastaan ensimmäisellä hiekkatieosuudella. Lopulta kisa päättyi osaltani keskeytykseen.
Iltapäivän toisessa lähdössä lähdettiin ratkomaan suomenmestaruuksia ikäsarjoissa: MU17, N30, M50 ja M55. JäPyläisistä viivalle asettuivat: M50, Pasi Karjalainen ja Jukka Vanninen, M55, Harri Mattila. Reitti sama kuin nuoremmissa ikäluokissa mutta ajettavaa kierros vähemmän kokonaismatkan ollessa 92km.
Kilpailu lähti liikkeelle verkkaiseen tahtiin ja ensimmäistä kierrosta ajettiinkin todella maltillisesti. Tämähän ei nuorisolle maistunut vaan MU17 kuskit lähtivät pitämään vauhtia toisella kierroksella häviten horisonttiin ratkomaan pienellä porukalla ikäluokkansa paremmuutta. Myös senioreilla vauhti alkoi kiihtyä toisella kierroksella jälkimmäisen kierroksen hiekkatie ajettiinkin jo todella vauhdikkaasti. Porukka pysyi kuitenkin kuta kuinkin kasassa. Hiekkatien tullessa päätöksen ryhmästä pääsi livahtamaan irti viiden kuskin porukka eikä tätä enää saavutettu vaan he ajoivat yhtenä porukkana maaliin selvitellen sijoituksia loppukirissä. Pääjoukon kaartaessa kohtuullisen kapealle maalisuoralle alkoi taas rytistä kun sijoituksia pyrittiin parantelemaan. Joukon loppupäässä tapahtui kolari joka valitettavasti vei mennessään muutamia kuskeja ojan pohjalle. Kaikki lähdössä ajaneet JäPyläiset onneksi selvisivät rytäkästä ehjin nahoin ja parhaiten omassa ikäluokassaan sijoittui Harri Mattila, ollen 6.
Viikonlopun saldona JäPylle siis kaksi suomenmestaruutta, hyviä sijoituksia ja oppia siitä millainen vaatimustaso suomenmestaruuskilpailuissa on.
Järvenpään Pyöräilijät kiittää Porin Tarmoa hyvin järjestetystä kilpailutapahtumasta!
JäPy:läiset vasemmalta alkaen Harri Mattila, Jukka Vanninen, Harri Vuorimaa (jutun kirjoittaja), Mika Övermark, Antti Mäkelä, Jussi Telkkinen, Pasi Karjalainen, Joonas Lepistö ja Mika Kariluoto (polvi paketissa).
Kommentare